• Asiakastarinat
30.5.2022

Uusi toimisto vetää puoleensa – case Innolink

  • asiakas

  • toimisto

Innolink keskittyi uusia tiloja hakiessaan niiden vetovoimaisuuteen. Viihtyvyys, toiminnallisuudet ja keskeinen sijainti puhuivat Femman puolesta. Asiantuntijayritys sai valoisat ja tilavammat tilat tutusta osoitteesta Helsingin Ruoholahdesta.

Innolink toimii tiedolla johtamisen ja henkilöstöpalvelujen toimialoilla useilla paikkakunnilla Suomessa. Helsingin toimipaikassa keskitytään tiedolla johtamiseen, eli markkinatutkimuksiin, konsultointiin ja analytiikkaan. Femmassa yritys on viihtynyt viiden vuoden ajan. Kokemusta on useista muistakin toimipaikoista Helsingin keskustassa. Kun käytössä olleista Femman toimitiloista oli kasvettu ulos, onneksi tutun toimistotalon 8. kerroksesta löytyivät isommat tilat. Innolinkin toimitusjohtaja Pekka Vuorela otti sydämen asiakseen suunnitella tiloista toimivat ja yrityksen näköiset.

– Nyt taistellaan ihmisten ajankäytöstä eli tehdäänkö työ kotona vai toimistolla. Kun tilat ovat vetovoimaiset ja ihmiset tulevat hyvien olosuhteiden innoittamana toimistolle tapaamaan kollegoita ja ideoimaan yhdessä, niin henkilöstö kuin työantajakin voittavat tässä.

Innolinkin toimitusjohtaja Pekka Vuorela

Sijainti ja sijainti – keskellä kehittyvää Ruoholahtea

Innolink toteutti henkilöstökyselyn uusien tilojen osalta. Luontaisin syy pysyä Femmassa oli toimiston keskeinen sijainti. Henkilöstö arvostaa erinomaisia julkisia liikenneyhteyksiä Ruoholahden metroaseman vieressä. Alueena Ruoholahti kehittyy kovaa vauhtia. Virkeällä toimisto- ja asuinalueella on runsas ravintola- ja palvelutarjonta sekä kauppakeskus. Helsingin ydinkeskusta on kävelymatkan päässä.

Ihmiset valitsevat tarkkaan syyt tulla toimistolle

Tilasuunnittelu koettiin Innolinkissä inspiroivana ja tärkeänä hankkeena, sillä työympäristöllä on vaikutus henkilöstötyytyväisyyteen. Reilun 500 neliön kokoisen toimitilan suunnittelua ohjasi Innolinkin brändi-ilme värimaailmoineen, mikä näkyy sisustusratkaisuissa harkitusti. Suunnitteluprojekti eteni jouhevasti ja muutostyöt tehtiin aikataulussa. Innolinkille jäi vahva tunne, että heitä asiakkaana kuunneltiin ja sparrattiin hyvään lopputulokseen. Suunnitteluapuja yritys sai vuokranantajan kautta ja tuotetoimittajaltaan Iskulta sekä visuaalisen ilmeen mainostoimisto Sparkofin suunnittelutiimiltä.

Tiloja muokattiin isosti väliseiniä poistamalla ja rakentamalla lisää äänieristettyjä neuvotteluhuoneita. Sisustus suunniteltiin siten, että hyväkuntoiset toimistokalusteet voitiin säilyttää niitä täydentäen. Uudet matot, valaisimet, wc-tilat, värimaailman muutokset sekä seinäpintojen uusiminen täydentävät ilmeen. Yritystarina näkyy neuvotteluhuoneiden tehosteseinissä, joissa seikkailevat tiedolla johtamisen eri hahmot. Huoneet on nimetty hahmojen mukaan.

– Toimme brändimme näkyville tyylikkäästi ja tilamme kuvastavat innolinkimäistä tapaamme toimia. Piirrostapeteissa viestimme on esitetty taiteellisemmin. Ratkaisu on paljon enemmän kuin logo seinällä, erityiskiitos Sparkofin Mia Ollikaiselle.

Oma lounasravintola ja parkkihalli vieressä

Omien toimistotilojen lisäksi innolinkiläiset arvostavat Femman omaa Antellin ylläpitämää huippumaukasta lounasravintolaa, josta tilataan myös asiakaskahvitukset ja kokoustarjoilut. Pandemia-aikana henkilöstö nouti lounaansa ravintolasta syöden ne oman toimistonsa tiloissa. Yhteinen tapa on käytössä edelleen. Hyvää mieltä tuovat myös ystävällinen aulapalvelu, jonka huolehtiva palveluasenne välittyy kohtaamisissa. Autoileva henkilöstö saa parkkipaikkansa kätevästi viereisestä parkkihallista.

Tilojen valoisuus tuo energiaa työpäiviin

Isot ikkunat tuovat valoa työtiloihin ja maisemat lähelle. Jo yhden käyttövuoden aikana on todettu valoisuuden vaikutus jaksamiseen. Erityisen tyytyväinen toimitusjohtaja Pekka Vuorela on isoon 150 neliön loungeen, joka kutsuu hengähtämään. Se toimii niin rennoissa asiakastapaamisissa kuin henkilöstön karaokeilloissa. Neuvotteluhuoneita on jopa kahdeksan. Näin tilaa löytyy matalan kynnyksen tiimitapaamisiin isompien kokousten lisäksi. Yksi huoneista on varattu jumppahetkiin ja hierontapalveluja varten.

Tilavan valoisa avokonttoritila jakautuu luontevasti työpisteisiin. Avokonttorin yhteydessä on whiteboard-tila vapaamuotoista ideointia varten. Uusi työympäristö mahdollistaa työskentelypisteen ja -asentojen vaihtamisen antaen samalla virikkeitä päivään. Hiljaista tilaakin on tarjolla asiantuntijatyöhön.

– Näen uudet toimitilamme kaikkineen isona muutoksena työskentelyymme. Haluan viedä Femman rentoa tyylikkyyttä muihin toimipaikkoihimme. Myös asiakkaamme ovat tyytyväisiä uuteen toimistoomme, Pekka Vuorela summaa.